HÄRDELLI
SHLA-II
 lisää kuvia alempana |
Party Machine 69 "Masi"
ei rekisteröity
Shetlanninponi, ori
s. 09.03.2010 | ikä (VHKR)
Täyttänyt 3 vuotta - 9.3.2010
voikko, 96cm
Kasvattanut John Mayer evm
Yleispainotus, Helppo A, 60cm, noviisi
Päiväkirja |
» Luonnekuvaus
Jo talliin astuessa voi kuulla kimakan pikku hirnahduksen - Masi lemmentuskissaan. Meidän Masi on vallan erikoinen poniori, josta löytyy niin huonoja kuin hyviäkin puolia. Se on valtavan hellyydenkipeä, eikä se haluaisi koskaan jäädä yksin. Herra onkin saanut itselleen oivan nukkumakaverin: tallikissamme Pillin. Yleisesti luonteeltaan Masi on aika sättä, se steppailee edestakaisin kiihtyneenä, eikä meinaa rauhoittua millään. Mikään jääräpää poni ei kuitenkaan ole, vaan sen kanssa tulee helposti toimeen - on kyseessä sitten pikkulapsi tai kokeneempi sankari. Masia onkin moneen otteeseen kutsuttu nallekarhuksi sen söpön ulkonön sekä lutuisen luonteen vuoksi.
Hoidettaessa Masi on äärettömän helppo. Sen kanssa ei tarvi ollenkaan jännittää sujuuko hoitokerta vai ei. Masin voi suosiolla jättää vapaaksi karsinaansa, sillä se ei pitkälle pötki. Ori lisäksi nauttii huomiosta kaikin puolin, joten se keskittyy vain ja ainoastaan sen saamiseen. Masin mielestä harjaustuokiot ovatkin mukavia, eikä se millään haluaisi hoitajan lopettavan. Tälle orille onkin ominaista lempeä pökkiminen turvan kanssa, ilman puhaltelu kasvoille sekä käsien hamuilu pehmeällä turvalla. Satulan ja suitsien kanssa meillä ei ole koskaan ollut ongelmia. Työnteostakin kun tämä herra nauttii, joten varusteita ei pahemmin kartella. Kuolaimet Masi ottaa vastaan kuitenkin vain lämmitettynä, se ei suostu ottamaan kylminä niitä laisinkaan suuhunsa (ketä nyt haluaisi...). Erikoisissakin tapahtumissa Masi on kuin viilipytty: on kyseessä sitten eläinlääkäri, kengitys, pesu tai muuta vastaavaa. Satunnaisesti Masi saattaa kengittäessä olla levoton, mutta tämäkin on suhteellisen harvinaista.
Muiden hevosten kanssa ori ei pahemmin toimeen tule. Tammoja Masi ei valitettavasti osaa ottaa kavereina - sillä on mielessä aina vain varsatehtailu. Loistava jalostusori Masi onkin, ainakin halujensa puolesta. Orien kanssa puolestaan Masi saa aina aikaiseksi tappelun, sillä ne muut eivät välttämättä ole hirveän innoissaan Masin lähentelevästä piirteestä - kunnon kaveria kun herra kaipaisi. Siksi Masi onkin tarhattava joko vain ruunien kanssa tai vaihtoehtoisesti muiden eläinten kanssa, kuten lampaiden, aasien tai vuohien.
Ratsuna Masi on reipas ja erittäin välkky. Se on todistanut oppivansa nopeasti uuden asian, mutta myös vanhat tutut jutut pysyvät pääkopassa loistavasti. Yleisponinahan Masi on toiminyt tähän asti. Ori on todistanut lahjansa niin esteillä, koulussa kuin valjakossakin. Ihan ravikärryjenkin eteen ori on laitettu ja saattaa myöhemmin näyttää taitonsa jopa raveissa. Kouluratsuna Masia ei ole helppoa päihittää. Orilta löytyy kyky keskittymiseen ja taipumiseen - se menisi varmaan vaikka kerälle jos pyytäisi. Pojan keveät, sulavat ja liidokkaat askeleet saavat monet huokaisemaan ihastuksesta. Masi taitaa koulun Helppo A tasolle saakka, eikä sille tuota vaikeuksia pohkeenväistöt, avot, sulut taikka takaosakäännökset. Esteillä Masista löytyy potkua, mutta se ei silti unohda kuuntelemisen lahjojaan. Masi ponnistaa korkealle hienossa kaaressa ja harvoin unohtaa taka- tai etujalkansa. Korkeammilla esteillä poni saattaa kieltää, mutta tämä siis yli 60cm korkeissa esteissä. Masi ei arastele, on sitten kyseessä okseri, vesieste taikka normaali pystyeste. Kärryt on kuitenkin Masille se hieman uusi juttu. Valjakossa ja raviurheilussa Masi saattaa olla hieman arasteleva ja yleisesti varovaisempi kuin ratsastaessa. Käskyt se kuuntelee edelleen hyvin, mutta joskus toimii hitaasti. Kärryjen edessä orilta ei kuitenkaan vauhtia puutu: ei tiedä vaikka meidät näkisi vielä raviradoillakin.
Kilpailuissa ori ei pahemmin arastele vaan keskittyy täysin suoritukseensa sekä ratsastajaan/ohjastajaan. Joskus ori saattaa hieman hätkähtää kovempaa ääntä (esim. kovaa jysähdystä) samalla korviaan pelokkaasti heiluttaen. Masi osaa käyttäytyä suhteellisen hyvin näyttelyissä, tosin siellä orimaisuus tulee varsin hyvin esille. Yleensä ori roikkuu tammojen perässä huomaamattomasti, tai kiljuu niiden perään täyttä kurkkua. Steppailutkaan eivät jää näkemättä. Kehässä Masi käyttäytyy yleensä paremmin ja ymmärtää kyllä saman tien, jos sitä hieman komentaa.
» Sukutaulu
i. Let It Rock evm she-o., voikko, 98cm
|
ii. Random Corney evm she-o., voikko, 99cm
she-o. päistärikkö, 102cm |
iii. Horror Penigdus evm she-o., vaaleanrautias, 100cm
|
iie. Rehab Marilyn evm she-t., voikko, 102cm |
ie. La Vinna evm minishe-t. kimo, 81cm
|
iei. Birdman evm she-o., tummanruunikko, 88cm |
iee. Almnas Fall Out evm minishe-t., kimo, 82cm |
e. I Made It evm she-t., voikko, 100cm
|
ei. Fancy Blackout evm she-o., musta, 95.2cm
|
eii. Taste of Sugar evm she-o., tummanruunikko, 97cm |
eie. Drum It evm she-t., musta, 107cm |
ee. Dancing Drianna evm she-t., voikko, 100cm
|
eei. Fin Your Way evm she-o., vaaleanrautias, 96cm |
eee. Trusty evm she-t., hallakko, 88cm |
Tilan säästämiseksi kolmannen polven sukuselvityksen löydät tältä sivulta!
Masin isä,
Let It Rock, on upea brittiläinen jalostusori. Rock on tunnettu muunmuassa sen loistavista ominaisuuksistaan, jonka periytyminen varsoille on ollut loistavaa. Luonteeltaan herttainen oripoika on kilpapuolella menestynyt pääasiassa näyttelykehissä sekä valjakkoajon parissa. Rock onkin tunnetty valjakkoajon piireissä, useita voittoja ja sijoituksia löytyy. Itse poni on vieläkin kilpakäytössä, mutta lomailee toistaiseksi astumalla satunnaisesti tammoja. Vuonna 2008 Rock kantakirjattiin kantakirjatilaisuudessa jopa parhaalla I palkinnolla! Ei mikään ihme olekaan, että naiset eivät tätä pojua karttele.
Ii,
Random Corney on väriltään voikko herrasmies. Väriään vaihteleva Corney on tilausvarsa briteistä, joka loppujenlopuksi löysi kotinsa Tanskasta. Ori on näyttelykehistä tuttu upea herra, jota ei kyllä turhaan ole niistä palkittu. Corney on aikoinaan kantakirjattu palkinnolle III. Corneyn kanssa on lisäksi koleiltu niin ratsastusta koulun parissa kuin valjakkoajoakin, tosin innostuksen puutteesta orin kanssa kilpaileminen lopetettiin. Loistavat taidot ponilta kuitenkin löytyivät. Luonteeltaan myös rauhallinen ori on periyttänyt loistavaa luonnettaan jopa lapsenlapsilleen! Tällä hetkellä 25 vuotias papparainen viettelee eläkepäiviään niityillä laiduntaessa.
Ie,
La Vinna on peräisin Tanskalainen minitamma. Korkeudeltaan 81cm korkea voikko neitokainen on valitettavasti jo menehtynyt. Vinna eli elämänsä Tanskalaisessa ratsastuskoulussa, mutta ei kuitenkaan pelkästään lapsien tuntiratsuna. Tamma sai kokea myös näyttelykehien taian sekä kilpaili muutamat kilpailut niin koulussa kuin esteilläkin omalla tasollaan. Pitkälle Vinna ei kuitenkaan valitettavasti päässyt, sillä huono koulutus oli suuri este edistymiselle. Vinna oli kuitenkin loistava emä varsoilleen ja onkin menestynyt nimi Tanskalaisten shetlanninponien suvussa.
Orin emä
I Made It toimii pääasiassa koulukäytössä, mutta on rakenteensa puolesta oiva hevonen myös näyttelykehien puolelle (johon tamma ei kuitenkaan ole päässyt vielä osalliseksi). I Made It on loistava koulupuolen shetikka, jolta löytyy potentiaalia Helppo B tasolle saakka. Made on ikänsä puolesta (9 vuotias) erittäin nuori, joten kilpakentillä sitä ei vielä hirveästi ole näkynyt. Lisäksi tamma on viettänyt 3 mammalomaa, joka on vienyt paljolti treeniaikaa. Made on siis 3 orivarsan emä, jotka ovat kaikki samasta orista (Let It Rock). Made onkin brittiläinen tamma ja asustaa samassa siittolassa kuin varsojen isä, Rock. Madea on kuvailtu luonteeltaan loistavaksi tammaksi, joka kuitenkin viihtyy parhaiten omissa oloissaan.
Ei,
Fancy Blackout oli pääasiassa koulua puurtava musta shetlanninponiori, jolta löytyi aikoinaan kokoa 95.2cm. Black kuitenkin menehtyi vanhuuden tuomiin vaivoihin jo 25 vuoden iässä. Ori kerkesi kuitenkin elämänsä aikana tehdä ja saavuttaa vaikka mitä. Jo varsana orin kanssa vierailtiin erinäisissä match showeissa sekä tamma- ja varsanäyttelyissä. Epäsopusuhtaisen rakenteen takia Black ei kuitenkaan koskaan näissä pärjännyt. Kuitenkin kasvaessaan orin rakenne muuttui melko huimasti ja myöhemmin siitä tulikin näyttelykehien sankari. Koulukentillä pyörityn Black oli loistava kilparatsu ja voitti muut Helppo C kisaajat mennen tullen. Valitettavasti eloisan luonteensa takia se ei koskaan päässyt näyttämään taitojaan Helppo B tasolle, koska uuden oppiminen sai Blackin aina luikuroimaan ja esittämään, kuin se ei tajuaisi mitään.
Ee,
Dancing Drianna nimettiin nimen omaan sen tanssivainsen luonteen mukaan. Drianna syntyi Hollantilaiseen perheeseen ja jo varsana esitti lahjakkaita kykyjä niin este- kuin koulupuolellekin. Tamma oli varsan aktiivinen palloilija ja tanssalehti laitumella emänsä kanssa kuin mikäkin show tanssija. Noin viiden kuuden vuoden paikkeilla tamman kanssa ryhdyttiinkin kilpailemaan niin esteillä kuin koulussakin. Tammalle ei kuitenkaan koskaan löydetty sopivan kokoista ja tarpeeksi osaavaa ratsastajaa, joten neidin kilpaileminen jäi melko matalalle tasolle. Drianna on kuitenkin periyttänyt lupaavia kykyjä lukuisille varsoilleen, sillä siitostammana toiminut poni on jopa kuuden varsan emä. Väriltään Drianna oli voikko, 100cm neitokainen.
» Jälkeläiset
Masi on tarjolla jalostukseen evm sukuisille shetlanninponi tammoille!
@
Astutusmaksu ilmainen suomalaisille tammoille
Varsamaksu 300ve
13.09.2010 syntynyt she-t.
Härdellin Madonna emänä Dirty D-Dance. Jäi talliin.
28.09.2010 syntynyt she-o.
Härdellin Juhlakalu emänä Fairytale IV. Omistaa
Tiksu
20.11.2010 syntynyt she-o.
Härdellin Oodi emänä Fairytale IV. Omistaa
Bia
» Kuvagalleria
>
>
© KK
» Kilpailukalenteri
Lokakuun SHLA laatuarvostelutilaisuus
she-o. Party Machine 69 , om. EmmiN.
24,5(25-24)-20-20-9,5-6-10
= 80 pistettä,
SHLA-II
hatunnosto täysistä lisäpisteistä!
Palkittu
Kisakeskus CK:n järjestämässä shettisten rotunäyttelyssä 15.9.2010
palkinnolla I.
Voitti hevostalli.netissä järjestetyn pikanäyttelyn kommentilla "Väritys hurmasi"
07.10.2010
NJ - näyttelyt, järjestää
Laikkarit, she-orit,
LKV2 , irtoSERT, JS Pt. Isla P.
15.10.2010
MSY - match show, järjestää
Biscuit Ponies, she-orit,
PUN1 -> BIS kehään -> BIS5
KRJ kouluratsastus - 8 sijoitusta.
23.10.2010 -
Biscuit Ponies -
KRJ - Helppo C -
06 / 100
24.10.2010 -
Biscuit Ponies -
KRJ - Helppo C -
08 / 100
25.10.2010 -
Biscuit Ponies -
KRJ - Helppo C -
04 / 100
15.11.2010 -
Fiktio -
KRJ - Helppo B -
06 / 60 82.979%
16.11.2010 -
Fiktio -
KRJ - Helppo B -
05 / 60 84.094%
18.11.2010 -
Fiktio -
KRJ - Helppo B -
06 / 60 82.735%
21.11.2010 -
Kuhmo -
KRJ - Helppo A -
01 / 40
21.11.2010 -
Virtuaalitalli Dei -
KRJ - Helppo A -
03 / 50
Kouluratsastus (villi) - 15 sijoitusta.
15.10.2010 -
Härdelli -
koulu - Helppo A -
04 / 25
16.10.2010 -
Härdelli -
koulu - Helppo C -
01 / 25
18.10.2010 -
Härdelli -
koulu - Helppo C -
02 / 25
18.10.2010 -
Härdelli -
koulu - Helppo B -
01 / 25
18.10.2010 -
Härdelli -
koulu - Helppo A -
05 / 25
19.10.2010 -
Härdelli -
koulu - Helppo A -
02 / 25
01.11.2010 -
Härdelli -
koulu - Helppo C -
05 / 30
01.11.2010 -
Härdelli -
koulu - Helppo C -
05 / 30
01.11.2010 -
Härdelli -
koulu - Helppo A -
02 / 30
03.11.2010 -
Härdelli -
koulu - Helppo C -
05 / 30
03.11.2010 -
Härdelli -
koulu - Helppo A -
02 / 30
04.11.2010 -
Härdelli -
koulu - Helppo A -
02 / 30
05.11.2010 -
Härdelli -
koulu - Helppo C -
05 / 30
05.11.2010 -
Härdelli -
koulu - Helppo B -
05 / 30
05.11.2010 -
Härdelli -
koulu - Helppo B -
01 / 30
Esteratsastus (villi) - 1 sijoitusta.
09.10.2010 -
Tähtimyrsky -
este - 60cm -
06 / 43
» Valmennukset
Masi oli valmennettavana yksityiskouluvalmennuksessa 19.10.2010 tasolla HeA. Valmentajana hilma.
Emmin ja Masin kanssa olisi nyt vuorossa kouluvalmennus, jossa keskittyisimme pohkeenväistöihin. Katselin vähän aikaa, kun Emmi ravaili Masin kanssa ja heillä näytti sujuvan yhteistyö todella hyvin. Sitten oli kuitenkin aika aloittaa valmennus ja lopettaa haaveilut! Ensin käynnissä pohkeenväistöä uralta pois ja sitten takaisin uralle. Päädyissä tehdään voltit ja sitten taas toisella pitkälläsivulla väistöt. Väistöt sujuivat sulavasti ja volteilla Masi taipui hyvin. Kun ratsukko oli saanut tehtävä tehtävän kertaalleen, oli vuorossa suunnanvaihto ja sitten sama tehtävä toiseen suuntaan. Väistöt sujuivat taas hyvin. Seuraavaksi vähän laukkaa ja laukassa hieman avotaivutusta. Ajattelin, että Masi ei ehkä selviytyisi siitä kauhean hyvin, mutta sehän meni oikein lennokkaasti, kuin olisi aina liikkunut sillä tavalla. Kun molempiin suuntiin oli laukkailtu, Masi sai pienen kävelyhetken. Kävelyn jälkeen Emmi ja Masi tulisivat ravissa pohkeenväistöä. Ensin lyhyensivun keskeltä suoraan keskihalkaisijalle ja sitten puolesta välistä väistö uralle. Sen jälkeen taas tultaisiin sama juttu. Masilta sujuivat väistöt ravissa molempiin suuntiin niin hyvin, että siihen oli sitten aika lopetella jo valmennus. Vielä vähän ravia ja sitten käyntiin. Masilla kannattaa kyllä ehdottomasti käydä koulukilpailuissa, sillä siellä se pärjää aivan varmasti!
Masi oli valmennettavana yksityisestevalmennuksessa 17.10.2010 tasolla 60cm. Valmentajana toimi Aavetyttö.
Tänään oli tarkoitus hypätä rataa. Saavuin maneesiin hieman myöhässä ja olit jo hypännyt selkään ja ruvennut kävelemään. Kasasin kentälle neljän esteen radan. Ensin nostin ne pieniksi ristikoiksi. Kun olit valmis hyppäämään, pyysin teitä hyppäämään lämmittelyksi pari kertaa yksittäisen esteen, joka oli pitkän sivun alussa. Sen jälkeen selitin radan. Lävistäjällä oli okseri, joka oli tällä hetkellä tosin ihan normi pysty (n.40cm). Pitkällä sivulla oli sarja, jonka ensimmäinen osa oli ristikkona, ja toinen noin 40 senttinen pysty. Sitten päädyssä oli yksittäinen lankkueste. Pyysin teitä tulemaan laukassa koko radan. Masi näytti energiseltä ja se hyppäsi hyvällä tekniikalla. Kaikki puomit pysyivät kannattimillaan, joten kävin nostamassa kaikki esteet 50 sentin korkuisiksi. Okserilla et pitänyt pohkeitasi kiinni, joten Masi ohitti esteen. Seuraavaksi muistit pohkeet ja koko rata sujui toistamiseen hienosti ilman pudotuksia. Siirsin päädyssä olevan esteen sarjan jatkoksi, ja nyt edessänne oli kolmoissarja. Se ei näyttänyt olevan Masille temppu eikä mikään. Nostin sarjan vielä 60cm korkuiseksi ja lähensin esteitä niin, että väleihin mahtui 1 laukka-askel ja 2 laukka-askelta. Nostitte taas laukan ja tulitte sarjalle. Tuliite hieman liian lähelle ensimmäistä estettä ja Masin kavio hipaisi sitä. Puomi ei kuitenkaan tippunut. Toisella esteellä tuli päivän ensimmäinen pudotus. Kolmannella esteellä poni ponnisti puolitoista metriä ennen estettä ja teki kenguruloikan esteen yli. Se näytti itseasiassa aika huvittavalta, mutta ajattelin että ratsastajalla ei tuollaisessa hypyssä ollut lainkaan hauskaa, joten en viitsinyt nauraa. Näytit kuitenkin enemmän huvittuneelta kuin vihaiselta, joten olihan sitä pakko hieman naurahtaa. No, kokositte hienosti itsenne seuraavaa yritysta vartan ja tällä kertaa esteet ylittyivätkin hienosti. Laitoin pitkille sivuille vielä maapuomeja, joten saitte käyttää niitä loppuverryttelyyn.
Masi oli valmennettavana yksityiskouluvalmennuksessa 8.10.2010 tasolla Helppo A. Valmentajana toimi eva.
Alkutunnin verryttelyssä Masi oli energinen ja pirteä. Se kulki käynnissä reippaasti eteen, hieman jättäen ratsastajan tekemät pidätteet epähuomioon. Ravissa ori kulki hieman paremmin ohjastuntumalla, mutta silti havaitsin hieman kiirehtimistä Masin osalta. Ratsukko verryttely ravissa sekä käynnissä kumpaankin suuntaan. Masi rupesikin pikkuhiljaa vertymään ja hakeutumaan hieman pyöreämpään muotoon.
Aloitimme varsinaisen työskentelyn käynnissä. Tehtävänä oli avotaivutuksia toiselle pitkälle sivulle ja toiselle keskikäyntiharjoituksia. Avojen kanssa ratsukko pärjäsi oikein hyvin. Masi taipui hyvin etuosastaan uran sisäpuolelle ja se kulkikin mukavasti ratsastajaa kuunnellen Keskikäynnin kanssa oli hieman hakemista. Masi helposti rikkoi raville. Se lähti lisäämään tahtia kuitenkaan venyttämättä askeltaan. Muutaman kierroksen jälkeen jätimme avot pois ja keskityimme ainoastaan keskikäyntiharjoitukseen. Ratsukko saikin työskennellä tehtävän parissa melko pitkään, kunnes se rupesi onnistumaan kunnolla. Jatkoimme ravissa samaisen tehtävän parissa. Avotaivutukset ravissa eivät olleet ratsukolle yhtä helppo asia kuin käynnissä, mutta ratsukko suoriutui kuitenkin kohtalaisesti. Keskiravi sujui ratsukolta paremmin kuin kyseinen tehtävä käynnissä. Työskentelimme tehtävän parissa jonkun aikaa ja siirryimme sitten laukkaan. Laukkatehtävänä oli muutamia voltteja sekä parit laukkalisäykset. Masi venytti ihan kivasti askeltaan lisäyksillä ja malttoi koota itseään volteilla. Laukkatyöskentelystä ratsukko suoriutui hyvin. Laukkatyöskentelyn jälkeen ratsukko pääsi siirtymään itsenäiseen loppuverryttelyyn.
Masi oli valmennettavana kouluvalmennuksessa Bairdonissa 14.9.2010 tasolla Helppo A. Valmentajana toimi weem.
Kun hiljaa naureskelin nähdessäni maneesiin talutettavan söpöä shetlanninponia, ei todellakaan ensimmäisenä mielessäni ollut niin taitava poni kuin miksi Masi osoittautui heti alkuverryttelyssä. Se oli loistavasti kuulolla, taipui hyvin ja sen askeleetkin olivat yllättävän matkaavoittavat ja liidokkaat. Surrealistista. Siirtymisenne ja pysähdyksenne olisivat saaneet olla hieman tarkempia, tuntui kuin et ihan olisi vaatinut parasta mahdollista? Tienne olivat tarkkoja, siitä kehuja ja paljon. Tempon muutoksenne olivat hyviä ja ero kahden tempon välillä oli selkeä.
Takaosakäännös käynnissä oli valmennuksen varsinainen aihe. Koska kaikki harjoitukseen osallistuvat ponit jo käytännössä tiesivät mikä tehtävä oli, pääsitte suoraan varsinaiseen harjoitukseen. Harjoituksessa ravasitte uraa pitkin ja lyhyelle sivulle tullessanne siirryitte käyntiin ja lyhyeltä sivulta kääntyminen pituushalkaisijalle. Pituushalkaisijaa kävelitte 1/4 matkaa, jonka jälkeen pysähdys, takaosakäännös 180 astetta, matka jatkuu, pitkällä sivulla taas harjoitusravia ja toiselta lyhyeltä sivulta uudestaan sama harjoitus, nyt kääntyminen toista kautta. Käyntinne sai riittävän puhdin vasta, kun huomautin asiasta. Kyllä käynnissäkin pitää ratsastaa! Ensimmäinen takaosakäännöksenne meni hyvin, vähän myöhässä merkatusta kohdasta, ja Masi olisi saanut olla aavistuksen suorempi, sillä sen kaula kääntyi vähän asetuksen suuntaan. Toisella kerralla Masi oli jo paljon suorempi ja ajoituksesi kääntymiseen oli parempi. Kolmannella kerralla onnistuitte jo mallikelpoisesti ja sama tyyli jatkui harjoituksen loppuun asti.
Seuraavaksi teimme hieman laukkaharjoittelua. Alkuun tehtävä vastalaukasta oli suhteellisen helppo: laukannosto lyhyellä sivulla ja laukassa loivakaarinen kiemuraura, jossa siis asetus vaihtaa laukan vastalaukaksi. Masin laukka oli alkuun vähän jäykkää, mikä hankaloitti tehtävän suorittamista. Laukattuanne hetken aikaa ihan vain ympyrää laukka parani ja alkoi pyörimään, jonka jälkeen tehtävän suorittaminenkin oli helppoa kuin heinän teko. Seuraavana harjoituksena oli laukata lävistäjälle ja jatkaa samaa laukkaa lävistäjän jälkeenkin niin kauan, että laukka pyöri hyvin. Vastalaukan pyörittäminen oli Masille ilmeisesti helppoa. Hyvä!
Lopuksi vielä harjoiteltiin vähän laukanvaihtoa käynnin kautta. Harjoituksessa laukataan lävistäjälle hallitussa laukassa, siirtyminen käyntiin ja samantien laukka uudestaan, nyt niin että suunta vaihtuu. Masi kiihdytti laukkaa aika paljon, kun käännyitte lävistäjälle, mikä tottakai vaikeutti siirtymistä käyntiin. Ensimmäisellä kerralla Masilla myös oli hirveä kiire käynnissä, joten saitte luvan nostaa laukan vasta, kun poni oli rauhoittunut käyntiin. Seuraavalla kerralla olit itse paremmin hereillä ja pidit Masin kuulolla. Käyntipätkänne oli alkuun hieman liian pitkä, mutta harjoituksen myötä se lyheni hyvin. Loppuverryttelyn kiemurauralla Masi hörisi tyytyväisenä ja pystyit pikkuhiljaa pidentämään ohjaa, jotta se sai hyvin venytettyä selkäänsä. Vaikka valmennus menikin aika hyvin, muistakaa harjoitella kotona ahkerasti!